Sisäilmasto ja ilmanvaihto -opas, päivitetty 11.6.2024

Opastava teksti

Tämä opas koostuu opastavista teksteistä, jotka on tehty yhteistyössä alan toimijoiden kanssa ympäristöministeriön sisäilmasto ja ilmanvaihto -asetuksen soveltamisen tueksi. Yksittäiset ohjeet on järjestetty asetuksen pykälien mukaisiin alakohtiin. Varsinaiset asetustekstit on kopioitu asetuksesta. Opasta täydentää kokoelma esimerkkejä, joka täydentyy ajan kuluessa.

Kunkin kappaleen alussa on  asetuksesta kopioitu asetusteksti, joka on velvoittavaa. Velvoittavat tekstit on merkitty vasemmassa laidassa olevalla paksulla pystyviivalla. Asetustekstin alla olevat opastavat tekstit eivät ole velvoittavia, ja ne on kirjoitettu yleisellä tasolla niin, että niitä noudattamalla voidaan toteuttaa asetuksessa esitetyt määräykset ja vaatimukset. Opastavan tekstin kullakin ohjeella voi olla useita yksityiskohtaisia toteutustapoja esimerkiksi sen mukaan, mikä on ollut suunnittelijan valitsema suunnitteluperiaate tai kohteen tilaajan vaatimustaso. Opasta käytettäessä on muistettava, että oppaassa olevien ohjeiden lisäksi on muita toteutustapoja, joilla päästään määräysten mukaiseen vaatimustasoon.

Erityissuunnittelijan on huolehdittava, että erityissuunnitelma täyttää rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset. 

Rakennusvalvontaviranomainen voi vaatia lausunnon, jos rakentamisessa käytetään sellaisia rakennuksen turvallisuuteen, terveellisyyteen tai pitkäaikaiskestävyyteen merkittävästi vaikuttavia suunnittelu- ja toteutusmenetelmiä tai tuotteita, joiden toimivuudesta ei ole yleisesti varmuutta tai aikaisempaa kokemusta. 

Rakennusta suunniteltaessa on myös hyvä muistaa, että vaatimustaso on usein järkevää asettaa vaativammaksi kuin määräyksissä esitetty minimitaso. Asetuksessa esitetyt vaatimukset koskevat kaikkia rakennuksia ja lisäksi kukin kohteen vaatimukset asetetaan erikseen niin, että lopputulos palvelee käyttäjäänsä mahdollisimman hyvin. Käytännön suunnittelussa suunnittelutavoitteet asetetaan vielä kaikkia koskevia vaatimuksia ja kohteen vaatimuksia tiukemmiksi, jotta voidaan varautua rakentamisen ja käytön aikana ilmeneviin muutoksiin ja siihen, että suunnitelma ei kaikilta osin toteudukaan.

Oppaan tekstejä lainattaessa tai käytettäessä osana muita tekstejä lähdeviitteenä voi käyttää esimerkiksi seuraavanlaista viittausta:

  • Talotekniikkainfo. Sisäilmasto ja ilmanvaihto -opas, päivitetty pp.kk.vvvv. Kappale x. Talotekninen teollisuus ja kauppa ry. Saatavilla: https://www.talotekniikkainfo.fi/sisailmasto-ja-ilmanvaihto-opas
  • Tekstissä viittauksena käytetään merkintää (Talotekniikkainfo) tai, mikäli samassa tekstissä on useita viittauksia eri kohtiin, voidaan viittaukset erotella toisistaan lisäkirjaimella (Talotekniikkainfo a), (Talotekniikkainfo b) jne.
Luokka
Sivu tekstimuodossa Lataa sivu PDF:nä
Kirja tekstimuodossa Lataa kirja PDF:nä

Kommentit

Jaakko Pesonen (ei varmistettu)

Oppaat on saatava kukin yhdessä nipussa, jotta niitä voi tarkastella kompaktina kappaleena. Tämä oppaan kokoaminen mahdollistaa myös tulostuksen, mikä on hyvin tärkeää. Nykyinen versio linkkikokoelmana on suorastaan käyttökelvoton.

Ystävällisin terveisin,
Jaakko Pesonen

Pyydetty tarkennus:
Kiitos viestistäsi. Tarkoitan kommentillani sitä, että toki sivustossa on "tulosta opas"-vaihtoehto, mutta suunnitteluohjeissa,(tässä esimerkkinä opas vesi- ja viemärilaitteistoihin), viitataan vanhan D1 osioihin, jotka eivät ymmärrettävästi tulostu. Tämä tarkoittaa, että yhden oppaan sijasta pitää olla 2 tai enemmän oppaita rinnan. RakMk D1 tai RVV-kirjan kanssa vastaavaa tapahdu.
On toki ymmärrettävää tuo ajatus täysin sähköisestä käytöstä, mutta paperissa on tiettyjä ominaisuuksia, joihin bitit eivät pysty. En lähde niitä erittelemään, mutta uskon etten ole ainut ajatukseni kanssa.

14.02.19 08:34 Ikilinkki
juhani.hyvarinen

In reply to by Jaakko Pesonen (ei varmistettu)

Kiitoksia tarkennuksesta. En usko, että julkaisujärjestelmä taipuu tähän ymmärrettävään toiveeseen. Ajatus on hyvä, mutta nyt valittu toteutustapa menee eri suuntaan. Tarkastelemme jatkossa, voidaanko tämä ehdotus toteuttaa käytettävissä olevilla resursseilla.

28.02.19 08:00 Ikilinkki
Ari Virnes (ei varmistettu)

Saisiko näistä aina jonkin yhteenvedon, kun päivityksiä tulee, mihin osioihin on päivitystä tullut. Ei tarvitsisi aina koko opasta kahlata läpi ja etsiä sitä "neulaa" sieltä.

25.08.20 14:02 Ikilinkki
Toimitus

In reply to by Ari Virnes (ei varmistettu)

Muutoshistoriaa pidetään yllä kunkin oppaan Palaute ja versiot -sivulla. Julkaisualusta ei valitettavasti tarjoa kovin "notkeaa" tapaa eri versioiden vertailuun, mistä syystä vertailu tehdään käsityönä. Tässä on linkki Sisäilmasto ja ilmanvaihto -oppaan muutoksiin 10.6.2020 https://www.talotekniikkainfo.fi/sisailmasto-ja-ilmanvaihto-opas/palaute-ja-versiot

27.08.20 10:12 Ikilinkki
Milla-Johanna … (ei varmistettu)

Oletteko tarkistaneet, miltä koko kirja tallennettuna pdf-muodossa näyttää? Vanhaan kunnon rakentamismääräyskokoelmaan verrattuna opas on visuaalisesti todella sekava ja vaikea lukea, eikä jonkin tietyn tiedon etsiminen oppaasta ole helppoa, koska koko oppaan taitto on hyvin poukkoilevaa.

Fonttikoot vaihtelevat miten sattuu, asetusteksti on toisessa luvussa 5 kertaa suuremmalla fontilla, kuin muissa kappaleissa, tekstiä ei ole tasattu molempiin reunoihin (tasaus ihan tosissaan helpottaisi lukemista). Miksi alaotsikot on numeroitu näin? Olisi loogisempaa ja tiedon etisimisenkin kannalta helpompaa, jos esim. luvun 2 alla olevat otsikot olisi numeroitu 2.1 ; 2.2 jne. Vasemmalla laidalla sisennyksiä voisi olla enemmän - tämän helpottaa oppaan visuaalista hahmottamista, jolloin jotain tiettyä asiaa etsiessä ei tarvitsisi joka kerta lukea koko opasta alusta loppuun. Nämä ovat hyvin pieniä mutta merkittäviä seikkoja, enkä usko että näiden toteuttaminen tällä nykyisellä systeemillä olisi mitenkään mahdotonta.

Summa summarum: Ottakaa mallia RakMK:n taitosta. Sen lukeminen näihin uusiin oppaisiin verrattuna on suorastaan riemastuttavaa ja sieltä löytyy aina se, mitä etsii ja vielä todella nopeasti. Kiitos!

14.10.21 09:56 Ikilinkki
Toimitus

In reply to by Milla-Johanna … (ei varmistettu)

Hei

Kiitoksia palautteestasi. 

Pdf-muotoisen kirjan tulostamisessa oli ajoittain ongelmia. Olemme tehneet järjestelmäpäivitystä, eikä sen yhteydessä tulleita kaikkia virheitä ole huomattu aineiston läpikäynnin yhteydessä. Nyt ainakin fonttikoot on korjattu.

Muilta osin täytyy valitettavasti vastata, että sivuston pääasialliseksi käyttötavaksi on ajateltu sähköistä käyttötapaa. Pdf-tulostus lisättiin sen vuoksi, että lukija voi halutessaan ottaa talteen lukuhetken sisällön. Pdf-tuloste tehdään täysin automaattisesti, eikä se ainakaan nykyjärjestelyillä anna kovin paljon mahdollisuuksia taittaa tekstiä visuaalisesti hyvän näköiseksi lopputulokseksi. Sähköisestä aineistosta voi kuitenkin kuka tahansa taho tuottaa taitetun kirjan, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi. Talotekniikkainfoa ylläpitävä Talteka ei kuitenkaan tässä vaiheessa katso järkeväksi tuottaa viimeisteltyä kirjaa, sillä aineistoa päivitetään vuosittain.

Oppaan kirjoittamisen yhteydessä saatiin melko vahvoja palautteita siitä, että Talotekniikkainfon oppaat eivät saisi muistuttaa liian paljon aikaisemman määräyskokoelman tyyliä. Tästä syystä muun muassa esitystapaa muutettiin niin, että oppaita ei sekotettaisi aikasempiin asetusmuotoisiin aineistoihin, joissa oli sekä määräyksiä, ohjeita että selityksiä.

Oppaat kuitenkin liittyvät annettuhin asetuksiin ja niin Sisäilmasto ja ilmanvaihto -oppaassa kuin Vesi- ja viemärilaitteistot -oppaassakin on noudatettu asetusten numerointia, jossa pykälien numerointi ei seuraa asetuksen lukujen numerointia ehdottamallasi tavalla. Ilmanvaihtolaitosten paloturvallisuus -oppaan kohdalla tilanne on toinen ja numerointi on tehty loogisesti alakohtien numeroinnilla tehty kuten huomautat.

18.11.21 11:32 Ikilinkki
Petteri Kerminen (ei varmistettu)

Hei

Tämän sivun linkkiteksti

"Saatavilla: https://www.talotekniikkainfo.fi/sisailmasto-​ja-ilmanvaihto-opas"

viittaa sivulle https://eur03.safelinks.protection.outlook.com/?url=https%3A%2F%2Fwww.talotekniikkainfo.fi%2Frakennusten-vesi-ja-viemarilaitteistot-opas&data=02%7C01%7C%7C99c6c88ce6b14984359008d8437a128b%7C342e649ac4084687a93034aecd3b29e6%7C0%7C0%7C637333538862054139&sdata=5s2ILqNtXtlIORQdtWlThqk%2Fh8%2FTd4gMPzvP0EAzbJA%3D&reserved=0 , joka on eri dokumentti kuin linkin tekstiselitteessä.

09.12.22 09:01 Ikilinkki
Ari Virnes (ei varmistettu)

Tere.
Nyt on taas "päivitetty" 11.6.2024.
Onko tässä päivitetty mitään muuta, kuin tuo ensimmäisen sivun päiväys?
En ainakaan mitään muuta muutosta tästä löydä.

Ja mennäänkö samoilla myös noissa muissakin 11.6.2024 päivityksissä?

07.08.24 11:45 Ikilinkki

Lisää uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Plain text

  • Sallitut HTML-tagit: <em> <strong> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <drupal-entity data-*>
  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.