Book traversal links for 31 Olosuhteiden huomioon ottaminen viemärin sijoituksessa
31 Olosuhteiden huomioon ottaminen viemärin sijoituksessa
Maahan asennetun viemärin on kestettävä maasta aiheutuva kuormitus, maaperän syövyttävyys sekä maaperän painuminen eikä se saa jäätyä. Pohjavesialueella sijaitsevan paineviemärin vuodon on oltava havaittavissa.
Maahan asennettavien vesijohtojen ja viemärien on oltava tunnistettavissa ja niiden on sijaittava erillään toisistaan.
Viemärilaitteisto ei saa jäätyä.
Pohjavesialueella oleva paineviemäri asennetaan suojaputkeen tai muuten huolehditaan mahdollisten vuotojen havaittavuudesta saastuvuuden riskin minimoimiseksi.
Maanvaraisen, ei-kantavan alapohjan alle tulevat viemärit asennetaan yleensä alapohjan tasaussorakerrokseen. Tällöin viemäri ei tarvitse eristystä eikä kannatusta, vaan viemäri asennetaan tasaussorakerroksen oikeaan kaltevuuteen tehdylle asennusalustalle.
Kantavan laatan alla sijaitsevat viemärit sijoitetaan tuuletettuun, kuljettavaan kuivaan tilaan, jonka korkeus on vähintään 0,8 m. Pystykokoojaviemäri ja yhtä huoneistoa palveleva viemäri voidaan kuitenkin sijoittaa kantavan alapohjalaatan alle ilman ryömintätilaa, jos viemäri johdetaan rakennuksen ulkopuolelle mahdollisimman lyhyttä reittiä. Tila varustetaan vähintään 800 mm x 800 mm:n huolto- ja tarkastusluukuilla siten, että asennusten tarkastaminen ja korjaus ovat mahdollisia. Ryömittävä tila voidaan korvata laattaan merkityillä, riittävän tiheään sijoitetuilla varauksilla, joista laatta voidaan rikkoa.
Kantavan alapohjan (maanvaraisen tai perustustenvaraisen) alle tulevat viemärit kannatetaan kantavasta alapohjasta kierretankokannatuksin, jos niiden päälle tulee peitemaata. Kannakkeiden ja kiinnitystarvikkeiden kaikki osat ovat haponkestävää terästä. Jos kantavan alapohjan alle tulevat viemärit ovat tuuletetussa alapohjassa ilman peitemaata tai maatäyttö on alle 200 mm, tulee ne tarvittaessa lämpö- ja/tai paloeristää. Eristetyt viemärit kannatetaan putkesta. Eristyksen päällysteeseen kannakointia varten tehdyt läpiviennit tiivistetään päällystettä vastaavasti.
Kantavan alapohjan alapuolelle asennettujen putkien sivuttaisliike estetään. Jos viemärin päälle tulee vähintään 150 mm:n vahvuinen painumaton maatäyttö, ei erillistä sivuttaisliikkeen estämistä tarvita. Perusmaan ollessa painumatonta ja peitesyvyyden ollessa vähintään 500 mm ei kannatusta välttämättä tarvita.
Rakennuksen alle asennettavien viemäreiden lävistäessä pystysuoran rakennusosan kuten perustuksen, on huolehdittava, ettei täyttömaan mahdollinen painuminen tai liikuntasauman liike vahingoita viemäriä.
Maassa sijaitsevat vesijohdot ja viemärit on pystyttävä helposti tunnistamaan toisistaan. Viemärit tulisi sijoittaa vesijohtojen alapuolelle, ellei ole vaaraa vesijohtojen jäätymisestä.
Jos rakennuksen ulkopuolelle tulevat maahan asennettavat viemärit asennetaan routarajan yläpuolelle, on viemärit syytä lämpöeristää ja tarvittaessa saattolämmittää. Viemärit asennetaan painumattomaan maahan oikeaan kaltevuuteen tehdyn viemärikaivannon pohjalle tasauskerroksen päälle.
Perusmaa, asennusalusta ja täyttömateriaali eivät saa olla jäässä. Perusmaan pinnalle asennetaan tarvittaessa suodatinkangas parantamaan työskentelyolosuhteita ja estämään arinarakenteen, asennusalustan tai alkutäytön materiaalien sekoittuminen perusmaahan. Todella matalilla kaivuusyvyyksillä suunnittelijan tulee selvittää kantavuus-, routivuus-, jäykkyys-, sulanapito yms. seikat tapauskohtaisesti.
Jos viemärit asennetaan maahan, joka saattaa painua, on tasauskerroksen alapuolelle tehtävä tukirakenne eli kaivanto on perustettava. Kaivannon perustaminen tehdään maaperätutkimuksen pohjalta laaditun perustamissuunnitelman mukaan. Perustuksen päälle tehtävän kaivannon täytöt yms. tehdään kuten tavallisen viemärikaivannon vastaavat työvaiheet.
Jos viemäri joudutaan asentamaan pohjaveden pinnan alapuolelle, on viemäri ankkuroitava niin, ettei pohjaveden noste nosta putkea kaarelle. Pohjaveden noste ja ankkuroimistapa tulee selvittää tapauskohtaisesti rakennesuunnittelijan kanssa.
Pohjaviemärit huuhdellaan ja kuvataan.
Kirja tekstimuodossa Lataa kirja PDF:nä
Kommentit
Korjauspyyntö: Neljännen
Korjauspyyntö: Neljännen kappaleen viimeinen lause olisi hyvä esittää muodossa "Eristyksen päällysteeseen kannakointia varten tehdyt läpiviennit tiivistetään päällystettä vastaavasti."
In reply to Korjauspyyntö: Neljännen by Katariina Keva… (ei varmistettu)
Hyvä huomio. Korjaan oppaan
Hyvä huomio. Korjaan oppaan tekstiä ehdotetun mukaisesti.
Paineviemäri suojaputkessa
Palautetilaisuus 15.1.
Paineviemäri suojaputkessa pohjavesialueella
In reply to Paineviemäri suojaputkessa by juhani.hyvarinen
Tiedossa on yksi tapaus
Tiedossa on yksi tapaus pääkaupunkiseudulla, jossa paineviemäri asennettiin kouruun. Ilmeisesti riski on kuitenkin pieni suojaamisen aiheuttamiin kustannuksiin verrattuna. Tarvittaessa suunnittelijan tehtävänä on ratkaista kohdekohtaisesti tarvittava suojaus. Kokemukset hyvistä ratkaisuista voidaan esittää esimerkeissä.
Palautetilaisuus 15.1
Palautetilaisuus 15.1
In reply to Palautetilaisuus 15.1 by juhani.hyvarinen
Pohjanmaalla vesijohtojen
Pohjanmaalla vesijohtojen jäätymisen estämiseksi on vesijohdot perinteisesti asennettu viemäreitten alapuolelle. Riski jäätymisestä on suurempi kuin mahdollinen saastumisriski. Oppaan tekstissä asia on jo huomioitu.
Sähköpostipalaute:
Sähköpostipalaute:
Maanvaraiseen kantavaan pohjalaattaan kiinnitetyt viemärit ongelmallisia. Peittosyvyys noin metri ja vajoava pohjamaa. Kannakointisuunnitelmat virheellisiä/puutteellisia, asennus huolimattomatonta, valvonta puuttuu. Tarkastusasiakirja vain kunnossa.
Viemärit vaurioitunet, liitoksia irronnut, täyttömateriaali saastunut, puhdistus/desifiointi/tuuletus.
In reply to Sähköpostipalaute: by juhani.hyvarinen
RaVa on valmistelemassa
RaVa on valmistelemassa kannatuksesta uutta ohjetta. Asentajille tulisi saada pätevyysvaatimukset.
palautetilaisuus 15.1.
palautetilaisuus 15.1.
Oppaan asia opastaa
In reply to palautetilaisuus 15.1. by juhani.hyvarinen
Tähän tuli jo vastattua
Tähän tuli jo vastattua aikaisemmassa kommentissa
Lisää uusi kommentti