9 Vesikalusteet

Asetusteksti

Vesikalusteen on oltava käyttötarkoitukseensa sopiva. Vesimäärän ja lämpötilan säätöön tarkoitettujen käyttölaitteiden toimintojen ja liikesuuntien on oltava turvallisia. Vesikalusteen käyttölaitteen on oltava rakenteeltaan sellainen, ettei sen pintalämpötila nouse yli 40 celsiusasteen. 

Opastava teksti

Pesukonehana tai sen käyttölaite asennetaan koneen lähettyville näkyville ja helposti käytettäväksi sekä niin, että hanan kiinni-auki asento on selvästi havaittavissa. Vesikalusteen ulosvirtauksen haitallista roiskumista vähennetään poresuuttimella. Allashanojen juoksuputkien liike rajoitetaan siten, että vesi valuu altaaseen.

Jääpalakoneiden, kahvikoneiden, virvoitusjuomalaitteiden kiinteät kytkentäjohdot varustetaan näkyviin asennettavalla sulkulaitteella tai vesikalusteella. Lisäksi on suositeltavaa varustaa edellä mainitut laitteet ajastimella varustetulla sulkulaitteella niin, että voitaisiin välttää mahdollisen vesivahingon syntyminen sellaisina aikoina, joina tilat eivät ole käytössä ja vesivahinko voi jäädä huomaamatta.

Kylmän veden käyttölaite merkitään sinisellä ja lämpimän veden käyttölaite punaisella merkinnällä. Lämpimän veden käyttölaite sijoitetaan edestä katsottuna kylmän veden käyttölaitteen vasemmalle puolelle. Liikesuuntien katsotaan olevan turvallisia, kun käsikäyttöinen venttiili sulkeutuu tai vesi kylmenee kääntämällä käyttölaitetta myötäpäivään, työntämällä oikealle tai painamalla alas.

Sekä kylmän veden että lämpimän veden lämpötilan noususta aiheutuva paineen kohoaminen vesilaitteistossa otetaan huomioon ja sitä rajoitetaan tarvittaessa. Vesilaitteiston lämpimän käyttöveden valmistuslaitteiston yhteyteen asennettavan varoventtiilin avautumispaineeksi valitaan enintään 1000 kPa.

Vesilaitteiston materiaalivalinnassa otetaan huomioon veden laatu. Putkistovarusteiden kuten vesikalusteiden, venttiilien, putkiliittimien, pumppujen, vesimittareiden materiaaleina käytetään talousveden johtamiseen soveltuvia ja korroosion kestäviä materiaaleja. Messinkiosat tehdään veden koskettamilta osiltaan sinkinkadon kestäviksi. Vesikalusteissa sallitaan vähäisessä määrin sinkinkatoa.

Vesikalusteiden pore- ja suihkusuuttimien huuhtelusta ennen käyttöönottoa sekä lämpimän käyttöveden odotusajasta ja virtaamasta tehdään merkintä tarkastusasiakirjaan.

Sivu tekstimuodossa Lataa sivu PDF:nä
Kirja tekstimuodossa Lataa kirja PDF:nä

Kommentit

Tiina Strand (ei varmistettu)

Miten keittiöhanoissa, joissa on ulosvedettävä juoksuputki, suhtaudutaan siihen, että juoksuputken liike rajoitetaan siten, että vesi valuu altaaseen. Paljonko ulosveto on ja mihin se rajoitetaan, ettei vesi mene pitkin lattioita? Minulta asiaa kysynyt henkilö kertoi, että olisi vaadittu lattiakaivoa.
Helsingissä on kuulemma joskus aikanaan ollut ilmeisesti kirjoittamaton sopimus, että sallitaan niin, että juoksuputken päätä voi vetää 400mm ulos ”jäykästä” putkesta. Tuo etäisyys rajoitetaan hanatuotteen mukana seuraavalla rajoitinosalla.
Mikä on käytäntö? Miten pitäisi ohjeistaa?

20.03.19 10:10 Ikilinkki
Toimitus

In reply to by Tiina Strand (ei varmistettu)

Tästä asiasta on vaikea antaa yleispätevää ohjetta, joka kattaisi kaikenlaiset rakennukset. Rajoituksen yhtenä tarkoituksena on estää vika- tai häiriötilanne, jossa valumaan tai vuotamaan jääneen hanan vesi valuisi lattialle ja aiheuttaisi kosteusvaurion. Suunnitteluratkaisun ja toteutuksen - kuten niiden osana ulosvedon rajoituksen - tulee olla sellainen, että vesi valuu altaaseen aiheuttamatta muuta häirötä. 

22.03.19 12:22 Ikilinkki
Toimitus

Sähköostitse saatu kommentti:

1. kappale: "Pesukonehana asennetaan koneen lähettyville näkyville ja helposti käytettäväksi sekä niin, että hanan kiinni-auki asento on selvästi havaittavissa."

Kun tarkastuskohteissa esim. koko kerrostalo, on varustettu magneettiventtiileillä ja langattomalla painonapilla, jossa ajastettu sulkutoiminto. Kaikki muu on pesupöydän alla piilossa.

Ovatko sähköiset pesukonehanat syytä lisätä opasteksiin, kun niiden käyttö lisääntyy?

17.03.21 09:04 Ikilinkki
Toimitus

In reply to by Toimitus

Sähkötoimiseen pesukonehanaan voidaan turvallisesti soveltaa vesikalusteden tyyppihyväksyntäasetuksen vaatimuksia toiminnallisuuden osalta. Seuraavaan on asetuksest poimittu joitakin ominaisuuksia: "Elektronisen hanan sähkölaitteille on oltava ilmoitettu kotelointiluokka. [...] Verkkovirralla toimivan hanan on suljettava vedentulo sähkönsyötön katketessa. Paristokäyttöinen hana ei saa avata vedentuloa, jos pariston jännite laskee alle toimintarajan."

Lisäksi käyttäjää hyödyttävä ominaisuus on, että näkyvillä oleva ohjauslaite kuten painonappi tai kytkin on sellainen, että sen asennosta tai merkkivaloista käy ilmi, onko venttiili kiinni vai auki.

14.06.21 14:51 Ikilinkki

Lisää uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Plain text

  • Sallitut HTML-tagit: <em> <strong> <ul type> <ol start type> <li> <dl> <dt> <dd> <drupal-entity data-*>
  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.